sunnuntai 22. elokuuta 2010

Ihmettelyä molemmin puolin...


Siirretty 17.1. vanhasta blogista:


Tämä on siis Ziton eli Cavalriina´s Zito Zombreron blogi, jossa kerrotaan Ziton toihuista ja temmelyksistä... Bloginpitäjä kuitenkin vasta harjoittelee blogin ylläpitoa, joten outouksista tässä blogissa ei tarvitse ihmetellä...
Zito on siis ollut meillä nyt viikon verran ja on sopeutunut  todella hyvin.  Kaikenlaista uutta on tullut koettua ja opittua molemmin puolin . Näin yleensä otettuna ollaan harjoiteltu sisäsiisteyttä, näyttelyseisontaa, kynsien leikkuuta, harjaamista, hampaiden tarkistusta,yksinoloa ja istumista paikallaan. Ensimmäiseen koirakaveriikin ollaan tänään tutustuttu, nimittäin 9kk vanhaan cockerspanieli Ottoon. Aluksi hieman kinuttiin syliin, mutta sittenhän se riemu alkoi eikä meinannut uni maittaa edes kotona riehumisen jälkeen. Yleensä Zito voi nukahtaa vaikka kesken pisureissun nurmelle ja pitääkin kantaa sitten sisälle. Eipä se vielä haitaa kun koiran alulla ei ole vielä painoa edes kolmea kiloa =)
Ziton on siis haettu Cavalriina´sin kennelistä Kajaanin lähistöllä sijaitsevasta Jormuasta.  Zito syntyi 23.6. kahdeksan henkisen pentuueen häntänä  ja painoa oli silloin 186 g. Kävimme katsomassa pentuja  ja emää ( Cavalriina´s Susa Safiri) pentujen olessa noin 5vk ikäsiä. Sitä ennen näimme pentujen isän Remuksen eli Lucky Nana´s Egregio Optimuksen. Kuitenkin kiitoset Tiinalle ihanasta palleroisesta!
 Koko koiran hankkimisprosessi on ollut monivuotinen ja rotukin vaihteli välillä. Lopulta päädyimme kooikerhodjeen sen olemuksen, luonteen ja ulkonäön vuoksi. Tähän mennessä mitä on aikuisia koikkereitä tavannut rotu hyvinkin sopii meille. Perheemme viettääkin aikaansa paljon ulkoilmassa. Koiran kanssa tullaan harrastamaan monenmoista;  agilityä, lenkeilyä ja jossain määrin näyttelyitä. Kunhan ikää kertyy niin pentukurssin salat odottavat!