lauantai 1. tammikuuta 2011

Vuoden 2011 ensimmäinen kirjoitus ;D


Siirretty vanhasta blogista:
Eilen palasimme Kuusamosta ja haimme Ziton hoidosta. Poika oli niin innoissaan, että pelkäsin sen saavan sydänkohtauksen. Kun ulko-ovi avattii Zito oli jo juossut ulos autolle "nyt ette jätä mua enää" ;)  Kotona jatkoi sama toihotus ja ulkona hirveä vetäminen ja ja merkkailu. Kun päästin Ziton vapaaksi pellolle alkoi sellainen juoksuhepulihärdelli, etten vähään aikaan ollut sellaista nähdä. Kun piti lähteä kotia kohti kutsuin Ziton luokse. Ilmettelin kun teinini alkoi juoksemaan heti luokseni, mutta se olikin vaan Ziton "hauska" pila. Zito juoksi suoraan ohi...että sillee. Siitä saikin sitten vielä hurjemman hepulin ja lähdin vaan menee ja odotin jos tulisi perässä. Kyllähän sitten tultiin perässä, mutta hepuli oli edelleen yllä :S Jossain vaiheessa laitoin käden taskuun  ja samalla kun käskin perusasentoon ja Zito tuli suoraan . Siinä hirveässä hepulissa Zito yht´äkkiä tuleekin perusasentoon vain kerran käskystä. Zito on kyllä aika on-off.  Jos olisi kunnon pakkaset Zito kokoajan katsoisi vaan minuun päin ja anelisi sisälle lämpimään. Silloin hepuleita  ei tule :P Onneksi nyt tilattiin Zitolle Hurtan lämpömantteli mustana :D Samalla tilasin itselleni namipussin ihanasta verkkokaupastaAntassusta ;)
Nyt kun vuosi on vaihtunut niin pitäisi asettaan tavotteita. Zito täyttää 23.6.2011 vasta vuoden joten ikä ehkä rajoittaa hieman tavoitteita, vaikkakin onhan niitä jo ihan tarpeeksi:
TOKO: Alokasluokan liikkeet kuntoon. Kisaamaan ei varmaan ei vielä uskalleta, mutta ei sitä ikinä tiedä. Ollaan ilmottauduttu pentutokoon ja tämän jälkeen jatkamme ALO-harkkaryhmään :)


NÄYTTELYT: Näyttelyiden osalta ei liian suuria tavoitteita ole näin vaalean koikkerin kanssa, mutta tavoitteena olisi käydä ahkerasti näyttelyissä vähintään kerran kahdessa kuussa noin keskimäärin. Näyttelyharkoissa olisi tarkoitus käydä keväällä kun silloin  vasta järjestetään seuraavat. Tällä hetkellä niitä tarvitseekin, koska kotona Zito käyttäytyy todella hyvin, mutta sitten ku mennään jonnekkin missä on vieraita mattoja, niin nenä on kuin liimattu siihen. Tämä olisi siis tavoitteena kitkeä pois. Viimeinen  olisi haave käydä ulkomailla(Ruotsi,Viro?!) , mikä taitaa jäädä vain haaveeksi.


AGILITY: Suurin tavoite on päästä Etelän-Hämeen koirakerhon "agilityn alkeet" ryhmään. Pitää vaan ensin läpäistä käytöskoe :S Ryhmässä käydään kaikki esteet läpi ja erilaiset ohjaustekniikat. Toinen haaste onkin, että emäntä oppisi ohjaamaan selkeesti :P Muuten tavoitteena olisi käydä jo ennen kevättä Best-In areenalla pari kertaa harkkaamassa pentuagia :) Eka kerta onkin jo ensi keskiviikkona :D


MEJÄ: Olisi tarkoitus tutustua mejään. Tällä hetkellä molempien tietämys on lähes olematon, mutta kun lumet sulaan, niin seuramme järjestää taas varmasti kokeilukertoja. Jos näin ei ole niin varmasti löytyy joku jonka matkaan voisi lähteä mukaan metsään.


MUUTA: Jotain ideoita olisi kokeilla Rally-tokoa ja flyballia. Hämeenlinnassa järjestetään Rallyä, mutta flyballia pitäisi  kokeilla jossain muualla. Tätä varten Zito osaa jo ottaa tennispallostakopin käskystä "koppi", joskus kuitenkin pikkuinen epä onnistuu, mutta ei siinä mitään. Mitäs muuta...no kooikerhondje yhdistyksen syyspäiville olisi kiva päästä. Varsinkin kun ne järjestetään tänä vuonna samassa paikasta missä vietin viime vuonna viikon rippileirillä <3 !
Kuitenkin kaikista tavoittesta tärkein on saada Zito syömään KUNNOLLA!!!
Nyt kun on tavoitteet tiivistetty vuodelle 2011, niin on hyvä aloittaa Ziton ekat keppitreenit itse väsätyillä harkkakepeillä (3-4kpl) olkkarissa.

Lopuksi kysyisin hieman vinkkiä !:  Kun Zito on nyt aloittanu selvästi murkkukautensa, niin pelkää, että Zito alkaa räyhäämään toisille uroksille, tai ylipäätään toisille koirille epävarmuuttaan. Näin ei ole onneksi vielä tapahtunut, mutta jos tapahtuu, niin mitä minun kannattaisi tehdä??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti