tiistai 1. helmikuuta 2011

Sairastelua...

Siirretty vanhasta blogista:

Nyt saatiin taas uusi kategoria eli sairastelua. Tänä aamuna huomaisin Ziton silmien olevan punaiset ja rähmivän normaalia enemmän. Iltäpäivällä varattiin aika  Vethaussille ja saatiinkin aika jo täksi illaksi. Klinikka oli suurentunut puolella ja valikoima suurentunut kivasti. Aulassa oli kunnon eläintarvikevalikoima. Samalla käytiin puntarilla ja Zito oli edelleen tasan 9kg. Kun päästiin sisään Zito ei oikein tykännyt olla pöydällä olosta. Kuitenkin sain Ziton rauhottumaan äkkiä. Hienosti Zito antoi sörkkiä silmiä ja diagnoosi oli pennulle yleinen silmätulehdus. Lopuksi kun Zito olisi saanut nameja, niin oltiin niin loukkiksia, ettei paljoa kiinnostanut :P Saatiin geelimäisiä silmätippoja, joita annetaan kaksi kertaa päivässä. Tulehduksen pitäisi mennä parissa päivässä ohi, mutta silti huominen pentutoko taitaa jäädä väliin. Katotaan nyt, ettei tartuteta muita, jos nyt bakteerikantainen tulehdus tarttuu?!
Viikonloppuna sai taas ihania kuvia Zito-pojusta. Vaikkakin kuvaajan lahjat on jäänyt vähemmälle :P
                                        



                                                    
                      



Meidän nautiskelija :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti