tiistai 29. marraskuuta 2011

2411/11 ja 2811/11

Otsikosta päätellen en keksinyt mitään järkevää todellakaan! Kuitenkin nopeasti nyt torstain ja eilisen reeneistä. Torstaina meillä oli viikottaiset agireenit ja aiheena oli pakkovalssi. Uusi kuvio meille, mutta ollaan sitä "vahingossa" tehty pari kertaa radalla. Meillä on niin huonot tilat reenata, niin pienet, keskellä tilaa ja pintana matto. Turhaa kuitenkin valittamaan, koska päästään reenaamaan ja oppimaan uutta. Vielä kun meidän ryhmää valmentaa kaksi eri valmentajaa niin saadaan erilaista näkemystä aina joka toinen viikko.
Sitten reeniin. Teimme aluksi esteet 1-7 ja sitten koko radan! Tarkat huomasivat varmaan, että numro 8 kuuluisi olla numro 9, koska edeltävän hypyn pitäisi olla jo numro 8 (vaikeasti selitettynä)! . Siis este numro 5 on myös numero 8! Olen siis nyt hyvin laiska, koska läksytkin pitäisi kahlata jossain vaiheessa! Rata oli muuten helppo, paria kohtaa lukuunottmatta. Käytin pakkovalssia toisella hypyllä ja hienosti meni. 2. esteen jälkeinen putki meni monen monta kertaa sitten väärästä päästä, koska Z oli omaa hauskaa kiusata. Teki sen siis aivan tahallaan. Otettiin sitten oikein jämäkillä käskyillä ja sitten mentiin aivan oikein.
A-esteelle menolla itse mokailin. Koira teki hienosti, vaikka en jättänyt yhtään tilaa koiralle nousta ylös. Sitten hangattiin sitä. Tein takaaleikkauksen A edeltävää hyppyä ennen ja toisella puolella lähetin koiran eteen. Hiukka kiire tuli sitten palkata kontaktit (jotka olikin aivan mahtavat, vauhdista huolimatta!!) ja jatkaa renkaalle. Kepit oli aivan huiput ja alan jo luottamaan, että ne tehdään jo oikein. Liikaa en vielä voi edistää, koska sitten tulee koiralle liika kiire ja tulee pientä oikomista...
Eilen sitten olikin rally! Oikein yllätyin kuinka mahtavasti toimi. Seuraaminen on tiivistä. Käännöksissä vasemmalle pää tippuu hetkeksi, mutta muuten hienosti! Ennen kurssia seuraaminen onnistui ns. vauhdista ja vain pieninä pätkinä. Nyt seuraaminen on mukavan tiivistä. Rallyn jälkeen lähdettiin tunniksi lenkille ja sitten alkoi näyttelytreenit. Siellä tuli huomatuksi, että Z on alkuanut esiintymään. Herra esittelee liikkeitään aikas edellä minua ja oikein kivassa ryhdissä. Sitten kun olisi jotain aihetta lähteä nyt näyttelee niin olisi mukava. Hitaasti hyvä tulee!
(c)EssiKoskinen

maanantai 28. marraskuuta 2011

Over here!


Siirretty vanhasta blogista:
Kyllä. Täällähän me ollaan. PItkään aikaan ei ole ollut aikaa kirjoitella, mutta nyt on! Meillä täällä ollaan oltu aikas kiireisiä. Ittelläni kun on nyt lukio, työt ja koira pyöritettävänä niin turhaa aikaa ei oikeastaan jää kuin viikonlopuille. Töissä käyn 3-4 iltaa viikosta. Silloin aina meidän pidempi lenkki venyy lähemmäksi puoltayötä, kuin iltapäivää niinkuin ennen. Onneksi taloudesta löytyy neljä muuta hihnan päässä roikkujaa.
Ollaan nyt ahkerasti reenailtu agilitya ja kehitystä on tullut. Ainakin koiralla...itsestäni en tiedä. Viime reeneissäkin oli kyllä hermojen palaminen lähellä kun en oikein tahdo osata. Hyvin vähän tiedän eri ohjauskuvioita ja näiden "hienoja" termejä käytetään usein. Ainakin omiin korviini kuulostaa hyvinkin latinalta, joten hyvin hyvin pihalla olen siinä vaiheessa. Onneksi en jätä ikinä kysymättä mitään epäselvää. On myös toinen asia missä haluaisin kehittyä. En tiedä mitä osaa kehosta Z seuraa radalla. Jalkoja? Käsiä? Ylävartaloa? vai mitä? Selvää vastausta en ole saanut, kun toinen valmentajista sanoo, että käsiä ja toinen taasen kertoo Ziton seuraavan selvästi jalkojani... No onneksi parin viikon päästä yksityisopetukseen Lietoon. Samalla pääsen ottamaan selvää kuinka tuo pärjää toisen uroksen kanssa viikonlopun. Saanalle siis matkuistellaan!



Tässä parin viikon takainen reeni. Oli niin helppo, että suoraan meni todella hyvin. Viimeisen putken numero on jäänyt niin numro kahdeksan oli siis putken vasen pää. Tehtiin myös rata toisin päin, jolloin tein takaaleikkauksen 3 ja 2 välissä suoraan puomille kun koira on "hiukan" nopeampi noilla suorilla.






Ihmettelyä on saanut aikaan Ziton käytös muita koiria kohtaan. Zito ei innostu enää leikkimään. Silti pitää haastaa reeneissä tauolla välillä muita koiria leikkimään. Kuitenkin kun reenejen jälkeen oli mahdollisuus leikkiä, ei leikkiminen kiinnostanut vain häntä heilui kuin vimmattu, mutta korvat aivan luimussa.  Hetken näin ja sen jälkeen änkee jalkoihin kiinni ja katsekontaktiin?! OUTOA! Tänään koira puistossa sama. Oikein mukava rottwaileruros oli todella iloinen ja leikkisä ja yritti saada Zitoa leikkimään, mutta Z vain vei toisen lelun ja lähti lätkimään. Leikkiminen yksin onnistui, mutta toinen koira oli ilmaa...